perjantai 20. lokakuuta 2017

tuntitolkulla bussissa

Parhaat ideat syntyy yleensä sattumalta, niin aikoinaan tämäkin.
Taidettiin olla viimeisimmän yhteisen reissun viimeistä kokonaista päivää New Yorkissa systerin kanssa kun mietittiin, että mitäs sitä tänään tehtäis -ja päätettiin hypätä kiertoajelubussiin.
Sen jälkeen siitä onkin tullut ihan melkein vakiokamaa, sen verran hyväksi havaittiin vaikka kuinka oli muka tienoo jo vierailukertojen mukana tullut tutuksi.

Niinpä menkin Vrpin kanssa hypättiin punaisen bussin "ylähyllylle" -oltiin itseasiassa menossa kotikulmilla sijaitsevaa kauppahallia kurkistamaan sisältä, mutta jotenkin tuo punainen osui läheisellä kadulla niin sopivasti silmiin. Eikä sitten muuten sinne halliin ehditty myöhemminkään, vaan hätäkös tässä, ei me Barcelonaan kokkailemaan menty!


Barcelonassa taitaa olla parikin liikennöitsijää näillä kiertoajeluilla, reittien saman- tai erilaisuudesta en osaa sanoa mitään, tuo punainen bussi nyt vaan sattui sopivasti kohdalle.
Reittejä on kaksi, punainen noin puolitoista tuntia, vihreä taisi olla 2-2,5 tuntia.
Vietettiinkin sitten yläkerroksissa aikaa ihan kiitettävästi, kierrettiin nimittäin vihreä kierros kahteenkin kertaan; päätettiin käväistä yhdessä ostoskeskuksessa sen matkan varrella ja haukata samalla jotain murua rinnan alle. Ja mikäs tuolla rantamaisemissa on ajellessa, aurinko paistoi täydeltä terältä ja merituuli piti huolen kampauksesta. Oli muuten reissun kuumin päivä, 26 astetta.


Kuvat taitaa olla hyvin sekalaisessa järjestyksessä, vähän sieltä sun täältä.
Kuvailin aika paljon kaupunkia itseään, yksityiskohtia, rakennuksia, joissa on paljon samaa kuin Pariisissa -ja Pietarissa- ja henkilökohtainen mielipide on, että Barcelona ohittaa Pariisin.
Huikean vihreä kaupunki moneen muuhun miljoonakaupunkiin verraten.  

Mutta muodostapa sinä oma mielipiteesi.






 


 Katalonian lippuja näkyi joka puolella kaupunkia talojen julkisivuille ja parvekkeille ripustettuina.


( Kaikille urheiluhulluille tuon verran, itse stadionin kuvat tärähti pahoin)

Iltaan asti meni kierroksella, pimeys ehti laskeutua ja alkoi taas olla nälkäkin, joten näihin Casa Milan kuviin ja Gràcian valoihin on hyvä lopettaa tämä kierros.


Aaaah, luulitteko, että tämä oli tässä?
No ei ihan ollut.
 Ja ei, vielä ei päästä tutustumaan Gaudiin tarkemmin....
Käydään vielä pikaisesti seuraavan päivän päiväkierros.

Taidettiin lähteä kotikujalta vastakkaiseen suuntaan kuin yleensä ilman mitään sen kummempia suunnitelmiakaan jos en väärin muista.
Ihmeteltiin vaan kun koko aamun oli helikopterit pörränneet lähitienoolla.


Selvisihän sekin! Massiivinen marssi oli parastaikaa menossa läpi kaupungin.
Luultiin ensin, että tämäkin katalonian itsenäisyyden puolesta, mutta selvisi sitten myöhemmin illasta systerin viestistä, että olikin yhtenäisen Espanjan puolesta.
(Anteeksi kuvien surkeaakin surkemapi laatu, ne on videosta vauhdissa napattu, ei siis edes pysäytyskuvasta)



Aikamme ihmeteltiin mekin monen muun lailla tuota loppumatonta ihmismerta ja otettiin sitten suunta kohti Ciutadella-puistoa.
Riemukaaren läpi ei nyt päässytkään kävelemään, samaan aikaan marssin kanssa oli menossa joku maraton(tai mikä lie-)juoksu. Mellakka-aidat esti kulun ja jokaisessa risteyksessä oli poliisipartio ohjaamassa niin jalankulkijoiden kuin autoilijoidenkin reittejä.





Puisto on todella kaunis ja viihtyisä. Paljon ihmisiä istuskelemassa kirjan kanssa, lapsiperheitä leikkimässä ja piknikillä. On Mikki-Hiiritä ja saippuakuplien tekijöitä.
Eläintarha toisessa päässä -ja mitä kaikkea siellä olikaan, meillä jäi vähän pintasilauksen asteelle, vaikka vietettiinkin siellä hyvä tovi. Liikenteen melu jäi jonnekin kuulumattomiin, eikä kuulunut helikopterien pörräyskään, vaikka ne siellä vielä taivaalla pyörivätkin.

No, me otettiin suunta rautatieaseman kulmalta puiston vierustaa kohti rantaa...ja tehtiinkin hyvä lenkki ennen kuin löytyi kohta josta pääsi raiteiden yli. Kuinka me ei sitä edes ajateltu, ehkä siksi kun ei junista näy missään merkkiäkään!

Tultiin kuitenkin kuuluistan kalan luo.

 Siitä olikin hyvä pujahtaa rantahiekalle ja ottaa kengät pois jalasta.
Ihan kaikessa rauhassa suunta tuonne kaukana näkyvälle W-hotellille.


 Ihan mielettömän kiva ranta, nyt taisi olla jo huomattavan rauhallista vuodenaika huomioon ottaen, mutta veikkaan, että kesäkuumalla saa hakea viltille paikkaa.

 Lähemmäs huvivenesatama-aluetta tullessa löytyykin sitten Desigualia (ei käyty) ja muuta isompaa viihdykettä. Yhtenä köysirata yli satama-altaan kauas Montjuicin vuorelle (meniköhän oikein, vedin ulkomuistista) 

 Ei menty sinnekään. Korkeanpaikankammoiset. Toinen enemmän, toinen vähemmän.


 Matka näyttää ihan älyttömän lyhyelle kun katsoo toisesta suunnasta, mutta sai siinä jokusen askeleen ottaa. Olutta meni kuitenkin vain yksi per nuppi...vettä vähän enemmän.



 W-hotelli käytiin katsastamassa vähän joka puolelta, aikamoinen rakennelma.
En oikein tiedä tykkäänkö vaiko enkö, mutta maamerkki mikä maamerkki

 Sitten alkoikin jo nälkä painaa. Ruuhkaa oli joka paikassa ihan kiitettäviin jonoihin asti.
Päädyttiin lopulta sellaiseen ulkoilmakuppilaan, jossa ei valkoiset pöytäliinat loisteneet, oli jotenkin hiekkaisen nihkeä olo.


Syötiin järjettömän isot kanahampurilaiset, kylmä olut palanpainikkeena -ja ihan mielettömän maukkaat ranskalaiset, jotka on piiloutuneet tuohon  paperitötteröön.

Tämän jälkeen alkoi kävely jo painaa jaloissa, suunta kohti vanhaa kaupunkia, pieni huilitauko ennen ilta-ohjelmaa....mahtaisko jo tulla Gaudia? No, mahtais!!

Palataan!


 







keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Park Güell


Perjantai. Ensimmäinen täysi päivä edessä.
Otettiin aamu ihan rauhallisesti, tehtiin aamiainen jolla pärjättäis hyvän matkaa eteenpäin. 
Vesipullo mukaan ja töppöstä toisen eteen, matkaa edessä muistaakseni vähän nafti viisi kilometriä.

Ei ollut tarkoitustakaan matkustaa metrolla, mukavampi tsekata miltä kaupunki matkan varrella näyttää. Suunta Gràcian kaupungiosaan Antoni Gaudín sunnittelmaan Park Güelliin, aikaa vaikka koko päivä jos siltä tuntuu -eli päätettiin pitää matkaohjelma mahdollisimman vapaana, sävelletään tilanteen mukaan jos siltä tuntuu.

Pari kertaa piti reittiä tarkentaa puhelimen ruudulta, mutta hienosti osattiin perille.
Puisto on kukkuloilla, korkealla, viimeinen osuus noususta laiskoteltiin ja käytettiin rullaportaita -joiden sivuun joku oli julkistanut väkevän ajankohtaisen mielipiteensä.

Sitten kivirappuja alas ja Olot-kadulle, siellä jo näkyikin aavistus tulevasta.

 Yhden (ulostulo)portin läpi jo kurkattiin Gaudin luomuksia, tuolla sitä kohta ollaan ihmettelemässä mm. sadan pylvään salia (pylväitä on oikeasti "vain" 84)!

 
Liput tuolle  alueelle oli jo ostettu netistä aiemmin, ei tarvinut paikan päällä enää jonotella niitä.
Muuten puisto on avointa, vapaasti kuljeskeltavaa aluetta.

Vaikka kuinka olisi netistä kuvia tsekkaillut kotona, niin onhan tuo aivan käsittämättömän kaunista ja erikoisen omalaatuista -tai  omalaatuisen erikoista, ihan miten vaan.


 



 - ja eikun ylöspäin, suunta pylväikön päälle...




 Istahdettiin mekin hetkeksi ns. lohikäärmepenkeille. Näköalatasanteen raunustaa kiertää käärmeen muotoa tavoitteleva mutkitteleva mosaiikkikaide, johon on tehty kävijöille penkit. Hyvin suositut, välillä oli tupaten täynnä, välillä oli tilaa, joka tosin täyttyi taas hetkessä. Toinen puoli näköalatasenteesta oli parastaikaa restauroinnin alla ja suljettuna.

  
Tässä välissä tankkasimme kahvit ja todella herkulliset lämpimät cesar-leivät alueen kahvilassa ja jatkoimme sitten varsinaiselle puistoalueelle.


 Puisto on suuri ja teitä, polkuja ja rappuja ylös ja alas on paljon -ja siellä saisi kevyesti kulutettua vaikka koko päivän. Tässä pätkä tieto suoraan Wikipediasta:

Toimeksiantaja Eusebi Güell halusi asuintalostaan "kaupunkipuutarhan", ja Güellin puiston rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900. Puiston oli tarkoitus olla 60 yksityisen tontin lähiö, mutta vaikka Güell myikin muutaman tontin, alkuperäinen suunnitelma ei koskaan toteutunut, vaan puistosta tuli vuonna 1923 kaupungin omaisuutta. Gaudí tahtoi kunnioittaa luontoa puistoa suunnitellessaan, minkä vuoksi hän halusi luoda luonnollisen, tyypilliseen Välimeren alueen kasvistoon perustuvan ympäristön, joka vaatii vähän ylläpitoa ja kestää hyvin kuivuutta. Hän halusi myös säilyttää alueen yhtä mäkisenä kuin se alun perinkin oli, ja tästä syystä hän suunnitteli alueen kävelytiet niin, että mäkisimmille osuuksille rakennettiin alueen kivillä päällystettyjä siltoja sen sijaan, että maata olisi ruvettu tasaamaan.


Talon ohi ja ylemmäs, ylemmäs...portaita ylös (ja samoja alas) 

 Siellä portaiden päässä oli näköalatasanne, josta Barcelona avautui kauniisti merelle päin.


 Ja niitä samoja portaita siis alas...jossain mutkassa näimme kukkulan, ristin, porukkaa...mitä, mitä, mitä, missä....jatkettiin mutkaista matkaa...


 - ja ykskaks tultiinkin ristin luo. Itseasiassa kolmen ristin.
Taitaa olla peräti koko puiston korkein paikka, tuolta kuulemma näkyy koko kaupunki -me ei kiivetty ristien luo, sinne nimittäin ehti kiivetä kuvassa olevien lisäksi varmaan vielä kaksikymmentä muutakin, joten alkoi tuntua siltä, että joku kohta tippuu reunalta. Eikä me haluttu kumpikaan olla se yksi.


 Jäätiin sen sijaan kuuntelemaan hetkeksi letkeää rokkaria, ties mikä/kuka matkaaja/kylähullu/muuten-vaan-hullu oli tuo sälli, jolla ainakin tuntui läppä lentävän ympärillä olijoille.


 Mitähän me mahdettiin loppupäivä tehdä -muuta kuin kävellä samoja mutkaisia reittejä samalle portille, josta tultiin sisälle ja siitä sitten vähän eri reittiä takaisin majapaikkaamme...
Otettiin varmaan rauhallisesti jossain lähikulmilla vanhassa kaupungissa.
Kamera ainakaan ei enää laulanut illalla.

Mittarit näytti noin viittätoista kilometriä, reilut 20 000 askelta ja rappusiakin tuli 23 kerroksen verran. Hyvä päivä siis kaikin puolin.

Seuraavaan päivään.....👋😎