torstai 22. helmikuuta 2018

Ne yölliset ideat!

Ne ahaa-elämykset, yleensä yölliset:  "näin se pitää olla/tehdä/järjestää" - ei ne aina loppuviimeksi kuitenkaan ole niitä maailman parhaita ideoita. Enkäpä kyllä tiedä olisko tilanne kuitenkaan yhtään tämän kummoisempi jos vaikka miettisi joskus päivän tai pari...se kun on päähän jämähtänyt, se idea, niin mihinkäs se meikäläisen päästä. Kokeiltava on.

Niinkuin nyt vaikka se syksyinen yöllinen "penkit, haluan penkit"!
Hitto soikoon, mulla on entisessä elämässä kerran ollut penkit!
Että piti toisenkin kerran kokeilla josko ne vaikka nyt olis mukavammat.
Jos vaikka neljäkymmentä vuotta olis tehnyt kovista puupenkeistä istuttavat.

No ei ollut.
Puhun nyt siis näistä:

Olihan niissä se hyvä puoli, että tytöt ei keinuneet niillä - ja vain koska eivät voineet.
Vetivät esiin niitä juuri sen verran, että saivat itsensä pöydän ääreen ja minä pelkäsin koska joku kaatuu selkä edellä. Ja vedin penkkiä kauemmas pöydästä.

Kyllä ne silmää miellytti (miellyttää kuvassa toki yhä) ja oli kiva kun ne sai pöydän alle vaikka kokonaan piiloon.
Mutta...

En millään lailla aktiivisesti -edes vähemmän aktiivisesti- katsellut uusia tuoleja, en torista enkä Ikeasta, en mistään. Ajattelin tulevan vastaan jos tulevat, penkeillä mennään siihen asti.
Harvemmin minä niillä kuitenkaan istuin kun on paha tapa yksin ollessa kuskata se lautanen olohuoneeseen telkkarin ääreen. Tyttöjen kanssa syön toki aina yhdessä pöydän ääressä.

Parolan Rottingista tuli sitten yks kaunis päivä asiakaskirje, poistivat joitakin tuotteita kokonaan valikoimista ja tarjosivat asiakkailleen edulliseen hintaan -ja minä jopa taisin miettiä yön, jollen peräti kahden, yli!  Pistin sitten tilaten. Kotiinkuljetuskin kun vielä.


Taisi tulla koko neljän satsi kuljetuksineen suurinpiirtein yhden tuolin hinnalla.
Kakkoslaatua. Kestävät sitten minkä kestävät.
Omaa silmää miellyttävät ja ovat huomattavasti penkkiä mukavammat istua -ja tulee jopa ruokailtua pöydän ääressäkin aiempaa useammin.

Aina aika ajoin joku on ihmetellyt miksi ruokapöydällä pitää olla valaisin.
No siksi kun minä en tykkää kattovaloista muuten kuin silloin kun niiden valo on työskentelyä varten sytytettävä. Tykkään iltaisin tunnelmallisemmasta valosta, olkoon se sitten välillä vaikka kynttilä.
Yleensä se on joku pieni valaisin.


Se, mitä olen etsimällä etsinyt siitä asti kun pöytä muutti tuolle seinälle, on  seinävalaisin.
Ihan tietynlainen ja musta. Kerta tosiensa jälkeen kun löysin mieleisen oli hintaa aivan liikaa, en ihan menneen kesän mansikoita kuitenkaan ole valmis valaisimeen satsaamaan.
Kerran netistä jotain selaillessa pistin taas kerran hakuun -ja kappas, ihan siedettävän näköinen ja vielä siedettävämmän hintainen (alle 40€) löytyi Verkkokaupasta. Oli muutaman viikon toimitusajalla, oli vasta tulossa varastoon, joten yllätyin possitiivisesti kun tulikin vajaassa viikossa.
Ja ai että tykkään kun valo tuleekin nyt keskelle pöytää!


Iltavalaistuskin just kohillaan.
 

Nyt on toki jo kevättäkin sen verran rinnuksissa, että verhot on vaihtuneet vaaleampiin, pääsköön valo sisälle kun sitä kerran on tarjolla.


Istuinmukavuuteenkin satsasin sen verran, että männä viikolla tilasin Parolan Rottingista vielä  lampaankarvat tuoleihin. Rinsessatkin on täällä sen verran usein pitkiä viikonloppuja, että onhan se nyt pikkupepuille yöhepenissä huomattavasti mukavampi kuin paljas rottinki (vaikka niissä pyöreät Ikean pehmusteet jo olikin)



 Ai miten niin vaihtelunhaluinen 😂

Kuvista jopa puuttuu ne Pikkutalon Sannalta ostetut tuolit, jotka lopulta jäivät Lillaan.
Eli ei ne tuolit niin kauhian usein ole vaihtuneet, enemmänkin muu kalustus on pyörinyt...
(Ens kuun alkupuolella muuten tulee kolme vuotta täyteen tässä kodissa)

Nyt taidan ottaa lempiasennon ja kaivaa esille kahden kuukauden pinon lukemattomia lehtiä.
Tammikuun sisustuslehdetkin on lukematta ja uutta pukkaa luukusta.
Elämä nyt vaan on välillä tällaista. Muka kiireistä.



*pus*

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

se viimeinen silaus

Kuski polkas tuolta Ruottinmaalta paketin mukanaan se viimeinen (??) piste iin päälle vai mikä se nyt oliskaan. Kakku kirsikkaan. 

Iiiiihanat, piiiitkät (vieläkin lyhentämättä!) samettiverhot Svaneforsin  uudesta kevät-kesämallistossa, pistin taannoin talvella toiveen, jotta josko neljä tuommosta muuttais meille...

Mustat pitsit siis lähtivät pikaisen vierailun jälkeen takaisin kellariin ja kukat valtasivat tienoon.
Herkulliset,  kesää ja aurinkoa kuiskailevat, unelmanpehmeät!


Samalla piti kaivella laatikoista yksivärisiä tyynynpäällisiä ja pari vielä ostaa lisää Ideahuoneelta mikä onneksi on noin kivenheiton päässä. Samettia nekin isolta osin. Isoihin tyynyihin vielä odottelen samettipäällisiä niihinkin. Talvi siis väistyi nyt väistämättä kevätfiiliksen alta, joutikin mennä -vaikka ulkona luonto kuinka toista väittääkin.


Nurkat valaistuivat kummasti vaikka pienehkö ikkuna tekee sen, että aurinkohan tänne ei paista kuin joskus ja juhannuksena -jos silloinkaan. 

 Kävi muuten säkä, että onnistuin tuota Svaneforsin nahkajuuttimattoa, mitä on jo entuudestaan ja joka on poistunut jo valikoimista, löytämään Joensuulaisesta liikkeestä just passelin käytävänmaton verran sohvan taa. Ilman mattoa en osannut edes kuvitella tuota.
Metrin verran on tilaa täälläkin, että ei mikään ihan turha tila tämä "kirjastokäytävä" josta pääsee parvekkeelle. Tuli oiva leikkipaikka pikkulikoille: tähän kun levittää pehmoisen viltin niin kukaan ei tallo kaikkien niiden pikkuaarteiden päälle mitä yleensä on levällään pitkin lattiaa.


Kuten sanoin, niin eihän se siihen päättynyt, lapasesta kun lähti, niin lähti.
Viikonloppuna oli koko rinsessatrio täällä, touhuili kuka mitäkin, selasin minä netistä arvatkaas mitä - ja kun isänsä oli sunnuntaina tulossa heitä hakemaan, niin kysäisin, että tulisitkos Ikean kautta. Ei ois millään kuulemma viitsinyt, mutta ei oikein kehdannut kieltäytyäkään 😉

Illalla siinä sitten ruuvailin kasaan pari pöytää.
Yksihän ei mihinkään riitä kun tilaa on niin pirun ruhtinaallisesti...



Nyt vois sanoa, että aikas passeli!
Taas vaihteeksi olen oikein, oikein tyytyväinen kokonaisuuuteen.
Tuttua huttua, eikös vaan. 
(ja kaveritkin tuntee jo niin hyvin, että valkoiselle pöydälle tarjottiin paikkaa uudessa kodissa juuri kun olin sitä mahduttamassa kellariin huonolla tuloksella -ei ollut tarkoitus luopua, mutta...)

Ai niin, pöytä on niin iso, että nyt meni työpöydän fengsuit persiilleen kun jouduin kääntämään sen seinää vasten ja selkäni huoneelle. Mutta minähän kestän sen kuin nainen! Ripustetaan joku kristalli jonnekin oikeaan kohtaan, että energiat kiertäää oikein. Hih. 


Vaikka pöytä on väärinpäin, niin se on kuitenkin hyvin oikeinpäin, tilaa on jopa enemmän kuin ennen tai sitten minä vaan luulen niin, mutta mitä väliä.
Pääasia, että kotona on kiva olla, tämä on maailman paras paikka mulle, vaikka viihdyn muuallakin.

Ja jos luulette, että muualla ei tapahdu mitään, niin väärin luultu.
Eteisen tuoli muutti tuohon kirjoituspöydän äärelle, mutta ei se eteisessäkään siihen jäänyt.

Keittiöstäkään en ole maininnut mitään.
Tai makkarista.

Mutta ei nyt kaikkea kerralla!

Viihtyisiks sinä mun olkkarissani??
Palaillaan.

(ai juu, verhot on sopuhintaan saatu blogiyhteistyönä Svaneforsilta!)

perjantai 9. helmikuuta 2018

ja rumba jatkuu

Pienempi sohva, kahdenistuttava, on tullut melkein huomaamatta lempipaikaksi.
Siinä on hyvä tikutella sukkia telkkaria katsellessa jalat sohvalla.
Yks päivä sattui niin hassusti, että ei ollut yhtään fiilistä tikutella, istuskelin siinä muuten vaan ihan niinkuin ihmiset yleensä istuu, jalat lattialla, siis...ja katselin olohuonetta taas "sillä silmällä".

Joskus ammoin olisin halunnut tänne kulmasohvan. Mutta se takka.
Ei ollut tilaa sellaiselle, enkä sitten loppuviimeksi kuitenkaan tiedä haluaisinko sitoa itseäni siihen, että kun se on kulma, niin se sitten on kulma. Vaikka mikäs täällä nyt pesää pääsee tekemään, että ei se nyt maata olis kaatanut sekään.

No mutta, minä siis se kulma mielessä lähdin tästä (mihin viimeksi jäätiin):

Päädyin tähän:

Joskus aiemminkin moinen pieni sisäinen siirto käynyt mielessä, mutta "se takka". 

Ovelta kun aikani katselin, niin totesin itselleni, jotta joku nyt mättää.
Sohva jää, mutta jotain pitää tekemäni...

Toiseen sunntaan - "eletään tämän kanssa"-fiilis, joten se joku muutos piti tapahtua takapuolella.

Siellähän se "murheenkryyni" 
Hylly oli lipastorivin päässä liikaa, se kun siirtyi toiselle seinälle olikin pakko ottaa henkinen huilitauko ja antaa silmän tottua. Näytti nimittäin ihan oudolta. Omalla tavallaan ihan jees, mutta outo.

Lipastorivin päähän majoittautui yksi paikkaansa hakenut yrttynen ja lankakorit ja -pussi. 
Ja Tapio Wirkkalan WIR-valaisin sai lopultakin paikan, siellä suunnallahan se on jo roikuskellutkin kirjahyllyn kupeessa, mutta nurkkapaikka on parempi.
 
Yksi muutos oli vielä tulossa (odottelin postia) ja tiesin, että paree tulee...
Mutta sitä en tiennyt, että se viimeinen silaus poikii vielä yhden muutoksen mikä taaseen poikii pienen pyöräytyksen. Mutta näinhän se kai tuppaa menemään täällä yleensäkin, että ei mitään uutta auringon alla.

 Tähän jamaan jäätiin tässä vaiheessa.

Palataan siihen viimeiseen vaiheeseen pikapuoliin.
Miltäs vaikuttaa tämä muutos?

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

yhdestä se aina lähtee!

Jos joku ei ole jo huomannut, niin nyt ainakin huomaa, että yksi asia ei muutu.
Muutoksenhalu. Vaihtelunhalu. Lapasesta lähteminen. 
Millä nimellä nyt kukakin kutsuu.
Muutos on siis ikuista!

Oliskohan ollut joskus marraskuussa kun istahdin lattialle jotain lankoja selvimään ja samalla varpaat kohti takkaa lämpöhakuisasti. 


Loppujen lopuksi taisi ne langat mennä takaisin koriin kun aloin ihmetelemään mitä varten tuo takka oikein on täällä. Hommattu alkujaan 20 neliötä isompaan asuntoon, lämmitystehoa tarvitaan vain syksyllä kelien viiletessä ennenkuin talon puolesta lämpö alkaa virrata. Muun ajan vie tilaa pienessä olohuoneessa  -eli vaikeuttaa osaltaan sitä vaihtelunhalua. Kaiken lisäksi takka on lämmittäessään melkoinen töhötin jo äänensä puolesta - ei se isommassa tilassa haitannut, mutta täällä se tuntui töhisevän ihan just siinä korvan juuressa.

Istahdin sohvalle katselemaan tilaa sillä "harhailevalla katseella" eikä siinä kauan mennyt kun takka siirtyi tientukkeeksi eteiseen ja ilmestyi yhtä pian toriin myyntiin. Jestas kun olkkariin tuli muka tilaa (ja lämpökynttilät astuivat lämmittäjän virkaan)

Takkaa vastapäätä olevassa nurkkauksessa oli varsinainen pölynkerääjätila. Pöytä meni vähän hukkaan piilossa, mutta peitti melkoisen johtoviidakon -tuolla on nimittäin kaikki: niin antennit, normivirtaskat kuin nettiyhteydetkin, ja kaikkea monin kappalein rivissä. Kaikki käytössä.


Siispä pöytä pois ja toiselle seinustalle takan paikalle!
Jee, johan alkoi pelittää.


Kaikkihan sen arvaa, että eihän se tuohon jäänyt. Tietenkään ei!
Malm-lipaston laatikot pullisteli tavaraa, iso osa niitä kirjoja joista en hennonut luopua silloin taannoin kun tein sen "suuren puhdistuksen". Ihan vähän olin kaivannut pienimuotoista kirjahyllyä, sille vaan ei ollut järkevää paikkaa. Eikä ollut kyllä tullut missään vastaan mitään hyllyäkään mistä olisi tullut minkäänlaista ahaa-elämystä.

No, nyt tuli. Ikeassa jälleen eräänä päivänä visiteeratessa aloin katsella sillä silmällä HAYn kanssa toteutetun kampanjan korkeampaa Ypperlig-hyllyä....juuuuu, tuo on mun!!
Että eikun kassan kautta kotiin -onneksi on tilataksit.


 Pikkuhiljaa alkoi tavarat löytää paikkansa ja Malm söi laatikoihinsa muuta tavaraa, molemmat nurkkaukset miellytti (taas kerran) silmää. Joulukuusikin mahtui nurkkaan, toisin kuin edellisenä jouluna jolloin nökötti oven pielessä. Matto vaihtui vaaleammaksi sitä myöden kun päivä alkoi pidentyä...ja aikaa myöten myös talviverhot valuivat kellarin uumeniin.


Ihan kiva, sanoisin.

Jäikö se tähän, se muutos?
No ei, ei todellakaan ☺
Ihan tutustihan se meni. lähti lapasesta. Ihan melkein huomaamatta.

Palataan!

lauantai 3. helmikuuta 2018

kolme hyvää asiaa -blogihaaste

 Lähinnä itseäni tuolta sohvannurkasta koneen äärelle potkiakseni nappasin tämän blogistaniassa jo hetken aikaa kierrelleen haasteen minäkin.
Eli meneekös tämä nyt vähän sinne "tikusta asiaa"-osastolle tässä tapauksessa kun ei oikein mitenkään päin meinaa saada tänne postauksia aikaiseksi 😉
  No mutta ei anneta sen häiritä, joskus se on vaan paras ottaa vastaan mitä annetaan, ja nyt annetaan taas sitten tämän sortin huttua!

Kolme hyvää asiaa päivässäni:
 - Ihanat laiskat aamut, ei kiirettä mihinkään, saa ihan rauhassa tösätä omia juttujaan
- Aikatauluttomuus, jota olen oppinut hyödyntämään täyttämällä päiviäni mukavilla asioilla ja tekemisillä, mitä ne sitten milloinkin
- Hiljaiset, aamuyön tunneille vierähtävät piiiitkät illat (yleensä tikuttimet käsissä) 
Illat on aina olleet mun "omaa aikaa" ja nautin edelleen siitä kun talossa kaikki elämisen äänet hiljenee ja "maailmassa on kaikki hyvin"


Kolme hyvää asiaa minussa:
- Toivon olevani hyvä, kiva ja rakastava mummi
- Jaksan uskoa yleiseen hyvyyteen vaikka maailma yrittää murentaa elämää ympärillä jos vaikka millä tavalla. Elämä on kaunis. Kaikesta huolimatta
- Mä olen loppuviimeks aika kiva ihminen...toivottavasti 😶


Kolme hyvää asiaa elämässäni:
 - Ikä, tämä on just hyvä. Turhat vouhotukset jaksaa naurattaa ja itse ottaa rennosti
- Rinsessat, ihan parasta aina vaan, elämäni valtavan iso ilo ♥
- Elämä ja pää  noin yleisesti ottaen kohtuullisen hyvin balanssissa


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:
- Edelleen hengissä (mikäs pahan jne)
- Edelleen jaksan suunnitella vaikkapa uusia reissuja, odottaa uusia kokemuksia
-  Se eittei tartte edelleenkään hötkyillä minkään asian kanssa, asiat tuppaa vaan olemaan ihan passelisti -mistä muistan kyllä olla kiitollinen joka ikinen päivä! Tänäkin vuonna.


Kolme hyvää asiaa blogissani:
- Hengissä edelleen kuten minäkin, blogi kyllä ilmiselvästi kyllä heikommassa hapessa....
- Te uskolliset, jotka jaksatte näköjään roikkua edelleen täällä
- Mä aina jaksan luottaa, että joku kommentoikin jotain kun kerran mahdollisuus on, niin tuppisuista kansakuntaa kuin ollaankin!


 
♥ Kiitos kun olette ♥ 
 
kuvat pitkin talvea napsittuja kotinurkilla